torstai 13. lokakuuta 2011

Käsityöblogini on nyt avattu!

Miksi harrastan?
Olen harrastanut käsitöiden tekemistä niin kauan kuin vain voin muistaa. Teen kaikenlaista, virkkaustöistä ristipistoihin. Mummu on suuri neulomisen ja virkkauksen harrastaja, joten opin olen saanut häneltä - äiti taas tutustutti minut ristipistoihin ja kanavatöihin. Ehkä harrastankin käsitöitä juuri siksi, koska se on vähän niin kuin suvun perintö... :)

Mieluisin käsityölaji?
Mieluisinta lajia en osaa oikeastaan sanoa, sillä kaikissa on oma viehätyksensä. Kanavatöistä en pidä yhtä paljon kuin ristipistotöistä, mutta en osaa sanoa miksi. Tällä hetkellä virkkaaminen tuntuu mieluisimmalta, koska olen saanut mummulta uusia ja jännittäviä virkkaustyöohjeita!

Mitä tulevaisuudessa?
Haluaisin opiskella artesaaniksi, sillä näin voisin yhdistää käsityöt tulevaisuuden ammattiini! Haluaisin myös oppia uutta käsitöiden parissa.


Kävin Oulussa 8.-9.10.2011 järjestetyillä kädentaidon messuilla, joka oli ko. messukokemuksena minulle vasta toinen. Ensimmäisellä messuvierailukerralla (en muista vuotta) tapahtuman nimi oli Käsityömessut ja tarjonta oli painottunut itsetehtäviin käsitöihin, eli esimerkiksi lankoihin, ohjeisiin, puikkoihin, ristipisto ja kanavatöihin. Lisäksi ne messut järjestettiin Pohjankartanossa.
Tänä vuonna käymilläni messuilla tarjonta oli aivan erilaista. Messut olivat Ouluhallilla ja kojuja oli todella monia. Myynnissä oli jo valmiita kädentaidon näytteitä kuten huovutettuja vaatteita, nahkalaukkuja ja makeisia. Myytiin siellä myös lankoja, puikkoja, askartelutarpeita ja ohjeita, mutta itse ainakin petyin, sillä löysin koko messuilta vain kaksi kojua, jotka myivät ristipistotöitä. Tarkoituksenani nimittäin oli ollut ostaa uusi kiva ristipistotyö, mutta mieluista työtä en niukan tarjonnan takia löytynyt... :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti