6. toukokuuta 2013

Virkattu pitsiliina

Pääsiäisen aikaan keltainen väri on yleinen. Inspiroiduin siis tipuista, suklaamunista ja höyhenistä.
Halusin virkata pöytäliinan. 
Tunnen itseni tiedän kuinka hidas käsitöiden kanssa olen, varsinkin jos kyseessä on isompi projekti. Tästä syystä päätin valita ohjeen, josta saisin aikaan mahdollisimman pienen, sievän liinan.
Kipitin Menitaan ostamaan virkkauslankaa, koska sitä ei minulla entuudestaan ollut. 
Ostin haaleankeltaisen kerän, joka maksoi 4,95€ ja on siis ihan oikeaa Novitan virkkauslankaa

Mummon antamasta Novita lehdestä(Kesä 2010) löysin ohjeen kovetettuun pitsikoriin.
Virkkasin liinan ohjeiden mukaan, mutta en tehnyt siitä koria.
Kostutin pitsiliinan märän pyyhkeen alla, jotta liina suoristuisi.


Lopputulos on söpö, ja sopii hyvin Iittalan vihreän Kivi-tuikun alle ;)


Vaikka pitsiliinat eivät kuulu lemppariosastolleni, näyttää tämä itsetehty liina silti kumman hyvältä! :P
Pitsiä oli kiva virkata. 
Aikaisemmin olen tehnyt tällaisen työn vain kerran, yläasteella. Silloin se tuntui kamalalta hommalta, koska en vielä osannut virkkaustermejä. Ko. punainen liina joutui muistaakseni roskikseen muuton yhteydessä. En ollut edes päätellyt sitä. Nyt kyllä meinaa vähän harmittaa, koska ei pitsiliina näytä miltään ennen kuin sen suoristaa, joten sekin värkkäys olisi saattanut olla hieno...

-Elina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti