22. joulukuuta 2013

Lovikkalapaset


Lanka:
Novita Isoveli, 1 kerä
Novita 7 Veljestä punaista, valkoista ja mustaa koristeluun

Puikot:
nro 5

Luo 32 silmukkaa. Jaa neljälle puikolle.
1 kerros oikein. 
8 kerrosta nurjaa neuletta.
Loput lapasesta sileää oikeaa neuletta.
12cm siis oikeaa neuletta ja sitten peukulle paikka
kakkospuikon viimeiset 6 silmukkaa eriväriselle langalle. Siirrä silmukat takaisin vasemman käden puikolle ja jatka sileää normaalisti 11cm.
Aloita kärkikavennus:
Ykkös- ja kolmospuikon alussa 1 silmukka oikein ja ylivetokavennus(yksi silmukka neulomatta, yksi silmukka oikein ja vedä sitten nostettu silmukka neulotun yli).
Kakkos- ja nelospuikon lopussa 2 silmukkaa oikein yhteen ja yksi silmukka oikein.
Toista kärkikävennukset joka kerroksella kunnes jäljellä on 8 silmukkaa.
Katkaise sitten lanka, pujottele silmukoiden läpi ja kiristä. Päättele hyvin.

Oikean käden lapanen tehdään peilikuvaksi ja peukun paikka tulee kolmospuikon loppuun.

Peukku:
Pura erivärinen lanka pois ja poimi silmukat samalla. 
Poimi lisäksi kummaltakin sivulta 2 silmukkaa niin, että peukussa on yhteensä 16 silmukkaa.
Jaa kolmelle puikolle.
Sileää oikeaa neuletta 6cm tai niin, että peukun kynnestä näkyy puolet.
Kavennukset, eli neulo kaksi silmukkaa oikein yhteen jokaisen puikon lopussa kunnes silmukoita on enää 6.
Katkaise sitten lanka, pujottele silmukoiden läpi ja kiristä. Päättele hyvin.

Koristelu:
Taita rannekeosa lapasen päälle.
Kirjaile kolminkertaisella langalla siksak –kuvio, tee se kahdessa osassa. 
Ensin ylös veet ja sitten alas.
(Piti ensin vähän miettiä miten tämä koristelu oikeesti tapahtuu, mutta otin ihan älyttömän pitkän langan jotta pystyin kiertämään rannekkeen siis kaks kertaa katkaisematta lankaa… )
Jätä 15cm lankaa alussa lettiä varten ja aloita koristelu muuten ranteen ulkosyrjältä.
Lopeta kirjailu samaan kohtaan kuin aloitus.
Letitä noin 6cm.
Lisää halutessa söpö helmikoriste letin loppupäähän ja tee tiukka solmu.

Harmaa kuva on ohje langan pujotteluun. Tee yläosa vaikka ensin koko ranteen ympäri ja siirry sitten alempaan.

VALMIS! J

Lähde ohjeeseen on joku Novitan lapasenohje lappunen ”O(p)i lapanen”, jonka sain talouskoulussa opelta.

3 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää ja tuntuu myös! :)

    VastaaPoista
  2. Aivan mielettömän ihanat lapaset tuli tällä ohjeella ❤️

    VastaaPoista