perjantai 15. kesäkuuta 2018

Pannunalunen korinpohjasilmukoilla


Minulla alkoi virallisesti maanantaina kesäloma, vaikka olin jo sitä edellisen viikonlopun vapailla. Olen nauttinut hitaista mutta aikaisista aamuista. Vaikka olen aika uninen herätessäni arkena kahdeksalta, teen sen silti, koska silloin minulla on vielä hetki aikaa olla ihanan avomieheni kanssa aamupalalla ennen kuin hän lähtee töihin. Hyvän työpäivän toivotus ja sitä johtava suukko ovat aamuisin minulle tärkeä hetki.

Vaikka en tykkää ollenkaan olla yksin, ei aikaisin aamulla eikä keskipäivälläkään yksinoleminen ole tähän mennessä olleet niin kamalaa kuin ennen. Voiko se johtua siitä, että tunnen päivän onnistuneeksi jo siitä syystä, että olen herännyt aikaisin ja päivä tuntuu pitkältä? Verrattaen puoliltapäivin herääminen saa minut turhautuneeksi, koska olen tuhlannut puoli päivää nukkumalla, vaikka edellispäivä - ja päivä johon juuri silloin turhautuneena herään - venyvätkin pitkälle yöhön. Meidän yhteiskunta kun ei ole "avoinna" öisin. Kirpputorit, esimerkiksi, ovat auki melko vähän aikaa päivästä, ainakin sen mielestä, joka herää vasta puoliltapäivin...

Joka tapauksessa nyt, kun on ollut rutkasti aikaa, olen viettänyt sitä neulomalla, virkkaamalla, juomalla teetä ja... lukemalla erästä kirjaa... Siis joo joo Hanna! Ihan oikeasti! Minä luen! Vajaa sata sivua on nyt luettuna tiiliskiven kokoisesta kirjasta nimeltä Pieni lankakauppa, jonka on kirjoittanut Kate Jacobs. Tapahtumat pyörivät pienen lankakaupan ympärillä, joten olen ihan superisti ihastunut!

Teen juomiseen liittyen tein myös virkkaustyön: laventelin värisen pannunalusen. Minulla on vaikka kuinka monta pannulappua, jopa seinällä roikkumassa, mutta halusin silti tehdä tämän työn. Osittain siksi, että inspiroiduin laventelin värisista kukista, joita minulla on pöydällä kukkakimpussa, mutta myös siksi, että halusin oppia jotain uutta. Googletin ohjeen korinpohjasilmukkaan.



Tällaiselta se kuvio pannunalusessa näyttää. Tosi söpö minusta. Ideoin heti jotain muutakin samalla tekniikalla, sen näette myöhemmin. Lankana tässä työssä käytin jotakin Novitan ikivanhaa kerää, jonka olen saanut äidiltä monta monta vuotta sitten. Virkkuukoukku oli jopa 5.5mm kokoinen. En ole keksinyt langalle mitään funktiota aiemmin, koska minulla oli kyseistä lankaa vain yksi kerä ja sekin oli itseasiassa vyyhdissä. Tiesin, että mitään isoa siitä ei kannattaisi alkaa tehdä, joten tähän työhön lanka sopi loistavasti! Sain tehtyä langasta vielä toisenkin samanlaisen mutta hieman isomman alusen. Jaan ohjeen tähän ihanaan tekniikkaan ihan pian! 

Osaatko sinä jo tämän tekniikan? Jos osaat, niin mitä olet tästä tehnyt? Mielenkiinnolla kuulisin, mihin muut ovat tätä käyttäneet!

Kesäisin terveisin,
Elina 



1 kommentti: