Lanka:
Novita Isoveli, 1 kerä
Novita 7 Veljestä punaista, valkoista ja mustaa koristeluun
Puikot:
nro 5
Luo 32 silmukkaa. Jaa neljälle puikolle.
1 kerros oikein.
8 kerrosta nurjaa neuletta.
Loput lapasesta sileää oikeaa neuletta.
12cm siis oikeaa neuletta ja sitten peukulle paikka:
kakkospuikon viimeiset 6 silmukkaa eriväriselle langalle.
Siirrä silmukat takaisin vasemman käden puikolle ja jatka sileää normaalisti
11cm.
Aloita kärkikavennus:
Ykkös- ja kolmospuikon alussa 1 silmukka oikein
ja ylivetokavennus(yksi silmukka neulomatta, yksi silmukka oikein ja vedä
sitten nostettu silmukka neulotun yli).
Kakkos- ja nelospuikon lopussa 2 silmukkaa
oikein yhteen ja yksi silmukka oikein.
Toista kärkikävennukset joka kerroksella kunnes jäljellä on
8 silmukkaa.
Katkaise sitten lanka, pujottele silmukoiden läpi ja
kiristä. Päättele hyvin.
Oikean käden lapanen tehdään peilikuvaksi ja peukun
paikka tulee kolmospuikon loppuun.
Peukku:
Pura erivärinen lanka pois ja poimi silmukat samalla.
Poimi lisäksi kummaltakin sivulta 2 silmukkaa niin, että
peukussa on yhteensä 16 silmukkaa.
Jaa kolmelle puikolle.
Sileää oikeaa neuletta 6cm tai niin, että peukun kynnestä
näkyy puolet.
Kavennukset, eli neulo kaksi silmukkaa oikein yhteen
jokaisen puikon lopussa kunnes silmukoita on enää 6.
Katkaise sitten lanka, pujottele silmukoiden läpi ja
kiristä. Päättele hyvin.
Koristelu:
Taita rannekeosa
lapasen päälle.
Kirjaile
kolminkertaisella langalla siksak –kuvio, tee se kahdessa osassa.
Ensin ylös veet ja
sitten alas.
(Piti ensin vähän
miettiä miten tämä koristelu oikeesti tapahtuu, mutta otin ihan älyttömän
pitkän langan jotta pystyin kiertämään rannekkeen siis kaks kertaa
katkaisematta lankaa… )
Jätä 15cm lankaa
alussa lettiä varten ja aloita koristelu muuten ranteen ulkosyrjältä.
Lopeta kirjailu samaan kohtaan kuin aloitus.
Letitä noin 6cm.
Lisää halutessa söpö helmikoriste letin loppupäähän ja tee tiukka solmu.
Harmaa kuva on ohje langan pujotteluun. Tee yläosa vaikka ensin koko ranteen ympäri ja siirry sitten alempaan.
VALMIS! J
Lähde ohjeeseen on joku Novitan lapasenohje lappunen ”O(p)i lapanen”, jonka sain talouskoulussa opelta.
Hyvältä näyttää ja tuntuu myös! :)
VastaaPoistaKiva, että tykkäät! :P
PoistaAivan mielettömän ihanat lapaset tuli tällä ohjeella ❤️
VastaaPoista