27 joulukuuta 2014

Halloween 2014

Halloween oli sata vuotta sitten, tiedän. Muistellaanpa kuitenkin kuinka hauskat asut mulla ja Jussilla oli Hannan Halloweenbileissä!

Mulla ja Jussilla oli yhteensopivat asut, aiheena South Park. Jussi pukeutui Eric Cartmaniksi ja minä olin Clyde frog, Ericin pehmosammakko.


Virkkasin itsekeksitystä mallista Jussin hahmolle sopivan pipon. Cartmanin pipo näyttää sarjassakin juuri tuolta. 

Pipossa on käytetty sekä villa- että puuvillalankaa, mutta ajattelin että kerran käytettäväksi hatuksi on aivan sama mitä lankaa käyttää!


Mun hahmo oli siis Clyde frog eli Cartmanin pehmolelu. Askartelin itselleni naamarin, joka oli kuitenkin käytännössä aika epäkäytännöllinen... :D 

Oli hauskat bileet ja meidän asuista tykättiin! :) Ensi vuoden bileitä odotellessa...

-Elina-

Adventure Time -lasinaluset

"Adventure Time (alkup. Adventure Time with Finn & Jake) on yhdysvaltalainen piirrossarja, joka kertoo Finn-ihmisen ja hänen parhaan kaverinsa Jake-koiran seikkailuista post-apokalyptisessa Ooon maassa." (Wikipedia, 2014)

Tein joululahjaksi Hannalle lasinaluset!
Itse en ole katsonut kyseistä sarjaa koskaan, mutta onneksi Google on olemassa! :)


Hamahelmistä on niin helppo tehdä kaikenlaista kivaa! :)

-Elina-

Kirjanmerkki

Äitiä muistin jouluna kukalla :) 

Ikikukalla :)

Mulla on kirja jossa on ohjeita kukkiin. Valitsin äitin näköisen kukkasen ja virkkasin puuvillalangoilla. Koukun koko muistaakseni 2mm.


-Elina-

26 joulukuuta 2014

Neulatyyny

Laitoin serkkuni Kristan joulupakettiin violetin, virkatun neulatyynyn. Löysin malleja Ravelrystä mutta tähän ei kyllä valmista ohjetta tarvinnut! Todella helppo työ! :)


Ostin nuo pöllönapit Oulun Käsityömessuilta syksyllä, muistatteko? :) 


Ei "vihkonen" kovin suuri ole, eikä tarvikaan olla.


Neulat kiinnitetään "vihkosen" sisällö olevaan huoakankaaseen jonka olen tikannut kiinni kanteen.

Helppo ja nopea käsityö, ja hyvä lahjaidea. Pakettiin sujautin mukaan uuden parsinneulapakkauksen ja käsityösakset. :)

-Elina-

25 joulukuuta 2014

Säärystimet

Eräs tonttu tilasi multa vaaleanpuna-valkoiset säärystimet.

Googletin erilaisia ohjeita ja löysin kivat kirjoneulesäärystimet Ravelrystä. Sovelsin ohjetta kuitenkin itse vähän. 


Ne on ihan vaaleanpunaiset ja valkoinen on lumenvalkoista. Filtteri vaan tässä kuvassa vähän huijaa :)

Mun mielestä tosi kauniit, toivottavasti myös tonttu ja lahjan saaja tykkäsivät! :)

Pitänee neuloa enemmän kirjoneulettuja juttuja kun niistä saa helposti tosi kauniita lopputuloksia! :) 

-Elina-

20 joulukuuta 2014

Tonttulakki

Piti virkata tonttulakki isolle päälle, koska kaupan tonttulakit eivät yksinkertaisesti sopineet! 
Jouluna kaikilla pitäisi olla tonttulakki, joten päätin tehdä siis itse.
Tartuin virkkuukoukkuun ja valkoiseen ja punaiseen villalankaan. Keksin mallin siinä samalla kun virkkasin! :)


Lanka: Novita Isoveli
Koukku: nro 5.5mm


-Elina-

18 joulukuuta 2014

Joulukortteja 2014

Tänä vuonna käytin inspiraation hakuun Pinterestiä. Etsiskelin sovelluksessa joulukortteja ja kivoja mallejahan siellä onkin! 

Tässä tähän mennessä tekemäni kortit. 









En jaksa odottaa joulua! :)

-Elina-

Violettiin kotiin...

Serkkuni Krista muutti omaan kotiin ja vietimme tupareita.

Vein lahjaksi violettiin kotiin jotain omatekemää.


Näin kortin mallin Pinterestissä.

Tein kortin lisäksi violetteja sydänmagneetteja hamahelmista mutta unohdin napata kuvan! :(
Teen niitä luultavasti myös itselleni jossain vaiheessa, joten laitan kuvan sitten niistä. :)

Magneettien (4kpl) ja kortin lisäksi paketissa oli mukana kahvipaketti ja servettejä, teemaväriin sopivia tietysti. :)

-Elina-

28 marraskuuta 2014

Supersankareita lasinalusissa

Taas kerran oli eräällä kaverilla syntymäpäivät. Tällä kertaa pojalla! 
Pojat on aina hankalia, koska niille on vaikea keksiä lahjoja. Eikö olekin?

Pinterest on hyvä paikka selailla, jos on inspiraatio-ongelmia. Selailin siellä hakusanoilla gifts ja guys ! Se kannatti! 

Kirjoitin joku aika sitten hamahelmistä. Ideoita niiden käyttöön olen myös selaillut Pinterestissä. Yhdistin nyt miesten lahjaideat ja hamahelmet ja selailin. Löysin hauskoja ideoita lasinalusiin ja aloin tuumasta toimeen.


Päivänsankari oli tosi tyytyväinen lahjaansa ja sehän on tärkeintä! :)

-Elina-

26 marraskuuta 2014

Vihiriä palamikkopipo ettei päätä palele

Neuloin palmikoita viimeksi yläasteella. Sen jälkeen en ole edes kokeillut. 
Serkkutyttö neuloi vasta itselleen palmikkovillasukat, niinpä minäkin halusin kokeilla osaamistani. 

Löysin Myssyjä ja asusteita -lehdestä ohjeen palmikkopipoon. 
Olin aikaisemmin ostanut Novitan tummanvihreää Isoveli -lankaa ja otin sen nyt käyttöön, sillä ohje vaati paksun langan ja paksut puikot.


Ta-daa! :) Siis vihreä palmikkopipo ettei päätä palele. :P

Se on ihanan vihreä ja talvinen!<3
Palmikoiden kanssa ei ollut ongelmia. Jos osaat neuloa, opit helposti myös palmikot! :)

Oletko koskaan kokeillut? 

- Elina -

18 marraskuuta 2014

Söpö Hello Kitty

Jälleen näpersin ja virkkasin amigurumin.
Tällä kertaa aiheena Hello Kitty.


Tämän söpöliinin ohje on englanninkielisestä kirjasta "Hello Kitty Crochet".


Oma Hello Kittyni on hieman muokattu versio Mei Li Leen ohjeista. Laitoin esimerkiksi jalat alas niin, että minun Hello Kittyni seisoo. Sen lisäksi alkuperäiseen ohjeeseen Kittylle olisi kuulunut vielä ballerinatutu tyllikankaasta, mutta halusin tehdä pelkän pinkin puvun. :) Rusetti on myös hieman sovellettu, koska en ymmärtänyt ohjetta kunnolla.


Tämä Hello Kitty sai paikan uudesta repustani 
:) <3 

- Elina -

03 marraskuuta 2014

Hamahelmet?!

Muistatteko, kun pienenä eskarissa räpellettiin hamahelmistä kaikenlaisia silitettyjä juttuja?
Sitä tehtiin myös kesäleireillä!
Muistan joskus tehneeni ihan liian monta hamahelmikrokotiilia...

Muutama vuosi sitten annoin pois jättipurkillisen hamahelmiä, koska en tehnyt niillä mitään.
Olisi ehkä kannattanut säästää, nimittäin...



Selailin pinterestiä ja keksin hakea juttuja hakusanalla "hamabeads". Siellä oli niin ihania juttuja, että oli pakko itsekin kokeilla muutamia.
Pokepallokorvikset on mun mielestä kaikista hienoimmat!
Jos googletat hamabeads ja laitat esiin kuvahaun, löydät järkyttävän paljon hienoja taideteoksia.




Korvisten koukkuja minulla oli jo ennestään, ostin niitä viime vuonna Helsingistä. Lisäksi hopearinkuloita olen joskus ostanut, tarkoituksena tehdä paperinarukukkaverho.





Movemberin alkaessa keksin tehdä viiksikorvikset, joita aion käyttää muun muassa ensi viikolla Viiksibileissä! :)



Tällaisen määrän erivärisiä hamahelmiä ostin Sinooperista. Yksi pussukka, jossa on yhtä väriä, 1000 helmeä, maksaa Sinooperissa (ainakin Oulussa) vain 1,50 € ! 
Jos käytän näitä pelkästään korvisten tekemiseen, niin kyllä näistä muutamat saa ennen kuin täytyy ostaa lisää! :D

- Elina -

18 lokakuuta 2014

Oulun käsityömessut syksy 2014

Kävin serkkuni kanssa viime viikonloppuna kauan odotetuilla messuilla! :P

Oli kivaa, mutta harmillisesti jotkut kojut eivät olleet tänä vuonna mukana. Esimerkiksi teippitarhan koju puuttui, ja juuri siellä olisi halunnut tehdä ostoksia! :(

Sain kuitenki valittua muutamia siistejä juttuja mukaan muilta kojuilta...


Ostin ristipistokangasta, koska takataskussa on muutama idea tulevaisuudelle ;)


Ostin pöllönappeja, koska tuumailin niillekin kivaa käyttö, jota en kuitenkaan voi tässä paljastaa :P


Ostin myös mosaiikkipalasia. Näillä ajattelin koristella hyllyllä olevien valokuvien kehykset :)

-Elina-

07 lokakuuta 2014

Vauvan peitto

Ihana kummityttöni syntyi maailmaan 12.8.2014! <3

Virkkasin vaaville pienen peiton.




Lanka on Novitan Puro Batik.
Oranssi reunus on virkattu jollain mummon jämälangalla! :)

Irstaan värinen kerä oli yksikseen loikoillessaan, mutta hyvältähän se tässä peitossa näyttää... :)

Ai millä ohjeella tein?
Itse sovelsin. Otin normaalikokoisen peiton ohjeen kirjasta:


Ensin tein hurjasti ketjusilmukoita, sitten lähdin takaisinpäin pylväitä värkkäillen.
Virkkasin kunnes peiton koko miellytti.
Tutkin sen jälkeen isoäidinneliöpeiton ohjetta, nirkkoreunaa.
Tuumailun jälkeen virkkasin kolme kerrosta kiinteitä silmukoita ja sen jälkeen nirkkoreunan.



Tällainen paketti lähti Tampereelle! :)

(Paketti meni perille jo heti syntymän jälkeen, eli elokuussa. Jostain syystä unohdin postata siitä blogiini! Sori!!)

-Elina M-

19 syyskuuta 2014

Supercool kännykkäpussi!

Käytän Instagramia usein.
@ellurex 

Siitä inspiroituneena värkkäsin hauskan kännykkäpussin!




Harmi vaan, etten uskalla pitää omaa lasista iPhonea tässä pussukassa... :D

-Elina-

31 elokuuta 2014

Totoro



Syntymäpäivälahja Hannalle! ♥




Tarvikkeet:

7 veljestä harmaa
7 veljestä kermanvalkoinen
7 veljestä valkoinen
2 kpl 9mm turvasilmiä
randomia mustaa puuvillalankaa nenään ja viiksiin
virkkuukoukku nro. 4

Ohje Ravelrystä, englanninkielinen.
Ohjeen Totorosta tulee sitten aika iso pehmolelu. :D

Kokeilin ensimmäistä kertaa käyttää turvasilmiä. Aikaisempiin amigurumeihin olen käyttänyt askartelusilmiä tai huopaa.
Turvasilmät oli aika vaikea saada pysymään oikeassa asennossa... Ne näyttävät kuitenkin tosi hyviltä ja aion käyttää niitä myös jatkossa! :)


Naapurini Totoro on japanilainen fantasia-aiheinen anime-elokuva. 

-Elina-



16 elokuuta 2014

Patalappuja kirppikselle?

Eli patalappuja!
Hanna kertoi, että Oulussa pidetään elokuun lopussa jättikirppis ja mainitsi että voisin vaikka virkata myyntiin jotain kivaa.
Esimerkiksi patalappuja!




Patalappu vaaleansininen edestä...




...ja tumma takaa! :)





Eikö näytäkkin ihan mansikka-suklaa-jäätelöltä! :P




Ohjeet kirjasta "Patalappuja, à la carte".
Käytin molempiin patalappuihin puuvillalankaa. 

-Elina-

07 elokuuta 2014

Virkattu kaulakoru


Tilasin käsityökirjakerhosta kirjan Kädentaikoja.
Kirjassa on ihania, värikkäitä käsityöohjeita kodin pääasiassa kodin sisustukseen.




Eräänä iltana selailin kirjaa, kunnes kohdalle osui ohje virkattuun kaulakoruun.
Tartuin tuumasta toimeen ja koru valmistuikin tosi nopeasti!







Lankana käytin virkkaamiseen valkoista Novita Miamia ja violettia Muskat-puuvillalankaa.
Koru on siis melko lämmin tällaisilla helteillä koska Miami on niin paksua... :D


-Elina-

08 heinäkuuta 2014

Kaulahuivi kylmään kesään

Bongasin yhtenä päivänä Prisman alekorista Novita Neon -lankakerän. Se kutsui minua hauskoine väreineen ja kuoseineen. 

(kuva: novita.fi)

  Ja kun tämä kesä on ollut pitkään kylmä ja sateinen 
(ei tosin onneksi enää!), 
päätin tarttua tilaisuuteen ja neuloa kerästä hauskan kaulahuivin. :D


Lankakerä muodostuu eripituisista langanpätkistä, jotka on sidottu yhteen. Pätkät ovat eri materiaalia sekä myös eri paksuisia ja siksi huivi ei näytä tässä kovinkaan sievältä... :D

Mutta katsokaapas kaulassa...!


:)

Otin ohjeen lankavyötteen takaa ja se kuuluu kutakuinkin näin:

Luo 70 silmukkaa.
Neulo kerros oikein ja käännä työ.
Neulo toinenkin kerros oikein, mutta jatka nyt suljettuna neuleena.
Neulo suljettua neuletta niin kauan kunnes lankaa on jäljellä "jonkun verran" ja päätä sitten työ.
VALMIS!
Ohje on siis aivan älyttömän helppo ja nopea! 
Puikon koko numero 8.

-Elina-

17 kesäkuuta 2014

Hedelmäkori

Ostin joku aika sitten Kärkkäiseltä kolmella eurolla vyyhdin matonkudetta.


Vaikka vyyhti näyttää suurelta, ei siinä loppujen lopuksi ollut paljon mitään!

Sain kuitenkin virkattua siitä sopivan hedelmäkorin.


Siellä on jaffojen hyvä köllöttää! :)

Ohje:

ks=kiinteäsilmukka
s=silmukka
Käytin koukkua nro 9.

Pohja:
  • 6ks taikarenkaaseen, kiristä.
  • Jatka työtä spiraalina.
  • 1ks, 2ks yhteen silmukkaan niin kauan kunnes pohja on mielestäsi sopivan kokoinen.


Reuna:
  • Virkkaa yksi kerros niin, että otat vain silmukan takareunan koukulle ja tee siihen ks. (ks jokaiseen s:aan.)
  • Jatka spiraalina.
  • 1ks yhteen s:aan niin kauan kunnes kori on mielestäsi tarpeeksi korkea.
  • Päätä työ.


-Elina-