21 marraskuuta 2013

Vihreä virkattu matto


Syksyllä 2011 ihailin ala-astelaisten virkkaustouhuja, kun he käyttivät materiaalina matonkudetta. Siitä lähtien olen pohdiskellut, mitä minä voisin luoda samasta materiaalista. 
Selailin muutamia nettisivuja etsiskellen ohjetta virkattuun mattoon. Löysin mieluisen ja tallustin ostoksille.

Oulun Menita-lankakauppa lopetti elokuussa toimintansa ja on möi loppuunmyynnissä -20% kaikesta.  Siellä ontelokude maksoi muistaakseni 13€/kilo ja normaali puuvillainen matonkude jotain 7€/kilo. Kysyin myyjältä neuvoa kumpaa minun kannattaisi ostaa. Hän kertoi, että ontelokudetta on helpompi virkata, sillä siinä ei ole solmuja ja se on tasapaksua, kun taas puuvillakuteessa on solmuja ja sen paksuus vaihtelee. 

Vaikka puuvillakude on mielestäni paremman näköistä, valitsin ontelokuteen. Ajattelin, että jos virkkaaminen on vaivattomampaa, jaksan paremmin ja kiinnostus säilyy pidempään.

Aluksi ostin noin kilon. Loppujen lopuksi kävin kaupalla kai kolme kertaa ostamassa lisää ja mattoon kului siis muistaakseni neljä kiloa ohjeessa määritellyn kahden kilon sijaan. Kulutukseen vaikutti varmasti se, että käytin koukkua numero 10, enkä numeroa 7-8 niinkuin ohjeessa neuvottiin.

Ohjeen löysin täältä. :) Vaikka purin työn aluksi monta kertaa minimoidakseni virheet, onnistuin silti "epäonnistumaan" laskuissa eikä mun matto oo siis ihan ohjeen mukainen! :D











Sain tämän valmiiksi jo keväällä kylläkin...

Poikaystävä tykästyi hienoon mattoon ja halusi sen mahdollisimman näkyville, joten se on nyt käytössä olohuoneessa. :)

-Elina-

18 marraskuuta 2013

Jouluinen ovikranssi

Ajattelin ilahduttaa naapureita itetehdyllä ovikranssilla. Siitä tuli kyllä nii hieno, ettei ne ehkä huomaa sitä itetehdyksi, if you know what I mean! ;)

Menin shoppailemaan aluksi Tiimariin, ja ostin sieltä risuista tehdyn renkaan. Vaihtoehtoja olis ollu monia, mutta luonnonvärinen vaikutti sievemmältä kuin valkoseksi maalattu. Renkaalla oli hintaa ehkä jotain kolme euroa...

Seuraavaksi piti valita koristeet. 

Ostin Tiimarista muutamalla eurolla paketin, jossa oli kaks tonttua, tyttö ja poika. Ne oli oikeasti joulukuusen koristeita, mutta leikkasin niistä ripustusnarut pois. 
Näiden lisäksi ostin risuista pyöritellyn ja maalatun sydämen, joka oli myös kuusen koriste. Hintaa sillä oli muistaakseni vaivaiset 50 senttiä.

Stockmannilta ostin punaista joulukuusen koristenauhaa.
Sinooperista kävin ostamassa punaista helminauhaa.

Kiinnitin kuumaliimalla kaikki kamppeet kranssiin ja VALMIS! :)



Siis kranssihan ei oo vielä ovessa, laitan sen sinne joulukuun alussa. :D


-Elina-

13 marraskuuta 2013

Papan hautajaiset

Valitettavasti lokakuu oli surullinen kuukausi tänä vuonna. Vaikean kesän ja jatkuvan sairaalassaolon jälkeen rakas Pappani kuoli Oulussa 16.10.2013. Surulliset mutta kauniit hautajaiset vietettiin 1.11.2013 suvun ja ystävien kesken ja Pappa pääsi vihdoin lepäämään poikansa, enoni, viereen Haukiputaan hautausmaalle.

Pappa oli käsityöihminen. Vapaa-ajallaan hän rakenteli kaikenlaista käyttäen materiaalina usein tuohta, pajua ja muuta puumateriaalia. Hän teki peilejä, huonekaluja, koriste-esineitä ja jopa mummulan talon itse.

Tästä syystä minä ja mun serkku, Krista haluttiin tehdä Papalle hautajaisseppele itse. 
Äiti kävi keräämässä meille kuusenoksia ja osti Tiimarista risukranssin. 
Krista ja minä kiinnitettiin kuusenoksat rautalangalla renkaaseen ensin kranssin muotoon. 
Kun koko rinkula oli oksien peitossa, me tökittiine loput oksat jo kiinni olevien oksien alle ja ohjattiin ne niin että keskella oleva reikä peittyy.
Olin jo aikaisemmin tehnyt käpykukkia, jotka me liimattiin seppeleen keskelle.
Ja VALMIS!



Lepää rauhassa Yrjö-pappa ♥
Ikävä ♥

-Elina-