28 joulukuuta 2021

Virkattu possu

Virkkasin pikaisesti ennen joulua telkkarista tutun lasten kaverin Pipsa Possun. 

En yleensä virkkaa ohjeen perusteella varsinkaan näitä pehmoja, mutta nyt oli niin tiukka aikataulu ja valmiiksi asti piti varmasti saada niin päätin ohjeella tekemisen olevan paras ratkaisu. Etsin ohjetta ravelrystä ja etsystä ja jälkimmäisestä löysin.

Ohjeen mukaan virkkaus on huoletonta, kun ei tarvi kuin lukea mitä pitää tehdä. Opin ohjeen perusteella myös uusia muotojen muodostamisia. Nenän kaari mietitytti jo projektin suunnitteluvaiheessa ja oli yksi syy ohjeen hankkimiseen. Ohjetta seuraten nyt siis opin uutta! Kivaa! 

Pipsa ei suinkaan jäänyt minulle, vaikka Pipsa tv-sarja on itselläkin Netflixistä tullut ahmittua. (Kokonaan. Ihan älyttömän hyvä.) Tämän pyysi virkkaamaan tätini eräälle pienelle Pipsa-fanille joulupakettiin. Ja sinne se lähti.  

Tässä vaiheessa sinä, haka käsitöistä tietävä lukija, mietit varmaan tekijänoikeutta. Älä huoli, kyllä minä tiedän. Tämä oli poikkeuksellinen työ minulta. En pyytänyt tekopalkkaa ja suostuin hommaan ihan oppimismielessä ja omakin kiinnostuneisuus Pipsa Possuun vaikutti. :D

Käytin lankana 7 veljestä ja ohjeen löysin siis  Etsystä. Matskut sain tädiltä eli mulle maksettiin vain langat, täytteet ja ohje sekä postitus. Yleensä pyytäisin siis myös korvausta tehdystä työstä mutta esim. lastenohjelmien hahmoista ei saa hyötyä rahallisesti, koska ne on tekijänoikeudella suojattuja. Tästä en siis todellakaan hyötynyt muuta kuin oman taidon kartuttamisella! Virkkasin tämän parina viimeisenä viikkona ennen joulua, joten aikakin oli kortilla ja koukku oikein savusi! :O :D


Tuli siitä aivan ihana. Itselle voisin ottaa kans samanlaisen hallittavaksi. Näin myös videon, jossa pieni sen lahjan sai ja oli aivan haltioissaan. <3

- Elina

PS. Täytteiden ostaminen on näitä pehmoja tehdessä aina ongelmallista. Kaikkialta niitä ei saa. Ensi postauksessa kerron sinulle minun lemppari amigurumien materiaalien hankkimispaikat ja parhaat langat!