21 joulukuuta 2017

Tonttulakki viinipullolle


Vietpä joulun aikana vierailulla tuliaisiksi glögiä, viiniä taikka vaikka kirkastakin, mitä nyt ikinä sinulla tapana jouluna on antaa, voit virkata pullolle hauska pipon ja kaulahuivin koristeeksi!  


Kaulahuivin tein virkkaamalla aluksi punaisella 5 ketjusilmukkaa.
Seuraavaksi virkkasin kiinteitä silmukoita 4 aloittaen koukusta laskien toisesta silmukasta. 
Käänsin työn, tein 1kjs ja 4ks. 
Jokaisella kerroksella on siis 4ks.
Jatkoin kerroksia niin kauan kunnes huivi oli mieluisen pituinen.
Valkoiset narut päihin tein leikkaamalla jokaiseen tupsuun neljä samanpituista langanpätkää, ja pujotin ne sitten puolesta välistä lankaa huivin päähän ja sidoin solmun.

Pipon tein vain virkkaillen, sen enempiä miettimättä.
Ensin mittasin pullonkaulan ympärille ketjusilmukoista valkoisella langalla pipon reunan. Kiinnitin piilosilmukalla ketjusilmukkajonon renkaaksi.
Tein yhteensä 2 kerrosta valkoisella langalla kiinteitä silmukoita pipon reunaa.
 Sitten vaihdoin punaiseen lankaan tekemällä ks standing stitch.
Tein punaisella langalla kerroksia jonkun verran ennen kuin tein ensimmäisen kerroksen kavennuksia. Jatkoin kerrosten tekemistä kavennusten kanssa ja ilman kunnes lakki näytti hyvältä. 
Lopuksi vielä tupsu lakin päähän ja lakki laskeutuu sievästi tupsun painosta. :)

Kolme yötä jouluun!

- Elina -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti