Somessa on jo vuosia vilahdellut virkkaustöitä, joissa virkattu malli on kovetettu eli tärkätty uuteen muotoon jotenkin. Muutamia vuosia sitten iso buumi oli virkatut valopallot, joita tosi moni teki ja esitteli Facebookin virkkausryhmässä. Itse en koskaan tehnyt niitä, osittain siksi, että en yleensä lähde mukaan buumeihin ja osin siksi, että luulin, että tärkkäys on työlästä.
Olin jälkimmäisestä niin väärässä! Ei ole työlästä!
Kokeilin ensimmäistä kertaa sokeritärkkäystä ja tein sen silloin jopa liveyleisön edessä :D Se on niin helppoa ja siksipä jaankin tässä sokeritärkkäyksen ohjeen myös sinulle.
Virkkasin aluksi haluamiani kuvioita puuvillalangasta. Tein sitten seoksen.
Seokseen tarvitset vain:
- 1dl kuumaa vettä
- 1dl sokeria
Sekoita sokeri ja vesi keskenään niin, että sokeri on kokonaan liuennut. Eli, että siellä ei ole ollenkaan kiteitä näkyvillä. Toki seosta voi tehdä tällä suhteella enemmänkin, mutta pienten asioiden tärkkäämiseen ja testaamiseen tämäkin satsi riittänee.
Upota virkkaamasi työ nesteeseen ja puristele varovasti niin, että koko työ on litimärkä ja seosta kunnolla työhön imeytynyt.
Puristele varovasti ylimääräinen seos pois työstä. Aseta työ kovettumaan haluamaasi muotoon. Anna kuivua vähintään 24h, minkä jälkeen työn pitäisi olla kuivunut ja kovettunut. Kuivata lisää jos tarvitsee.
Tein korvakorut ja kaulakorun. Tämä kaulakoru esittää tietysti salmiakkikalloa, eikös juu! ;) Olen käyttänyt kaulakorua useamman kerran eikä sille ole tapahtunut mitään. Ajattelin, että sokeritärkkäyksessä tärkätystä asiasta tulee tahmea ja ällöttävä, mutta en ole moista tämän kaulakorun kanssa huomannut! :)
Tässä koru toiselta puolelta. Jätin glitterin pois takaa, koska takaosa on kosketuksissa ihon kanssa. Glitteriä on sopivasti joka paikassa tämän kanssa muutenkin...
No, oletko sinä kokeillut tärkkäystä? Seuraavaksi aion kokeilla liimatärkkäystä, nimittäin liimaa löytyy kaapista kovettumasta aika paljon... Juuri sopiva askartelu varsinkin tähän joulun alle... ;)
Elina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti